Argumentin 3 perustelu – T&S

3. Yliopiston Kontinkankaalle suunnittelema uusi yhtenäiskampus on turha hanke; kaiken siirtäminen ei ole edes mahdollista

Uuden yhtenäiskampuksen tarve ja toteutettavuus pitäisi perustella suhteessa Linnanmaan kehittämiseen. Esimerkiksi Linnanmaan erityisympäristöjen, kuten vaativien  erikoislaboratorioiden ja isojen tilatarpeiden realistinen huomiointi mahdollisessa uudessa kampusmallissa vaikuttaa olevan toisarvoinen tekijä.

Valtion rooli on keskeinen, sillä yliopiston toiminta perustuu suurelta osin julkiseen rahoitukseen. Myös valtion varojen vaihtoehtoinen käyttö kuuluu kokonaisarvioon. Pelkät Oulun yliopiston oman talouden säästölaskelmat eivät riitä.

Huomio:

Linnanmaalla on toimiva kampuskokonaisuus, jonka tiloja ja infrastruktuuria voidaan uudistaa vaiheittain. On myös syytä panna merkille, että yliopiston hallitukselle ei ole esitetty päätettäväksi molempien kampusten kehittämistä nykyisistä lähtökohdista.

Perustelu:

Valitun skenaarion jatkoselvityksen lähtökohtana tulee olla perusteltu vertailu nykyisten tilojen uudistamisen ja uuden kampuksen rakentamisen välillä. Vertailussa tulee ottaa huomioon myös osittaisen kehittämisen vaihtoehdot, eikä vain valmiiksi määriteltyä uuden kampuksen skenaariota.

Huomiota on herättänyt se, että yliopisto on ilmoittanut lähtevänsä Linnanmaalta kokonaan. Tähän otamme esille vain kaksi esimerkkiä. Ne kuvaavat hyvin yliopiston ilmeistä päätavoitetta: Linnanmaalta pitää lähteä – seurauksista välittämättä.

  • Yliopiston kasvitieteellinen puutarha on olennainen osa yliopistoa ja sen tutkimusympäristöä. Se sisältää kaksi isoa kasvihuonetta, tutkimustilat, järven ja pari kukkulaa. Nuo tilat ja ulkoalueet ovat opetuksen ja tutkimuksen kannalta välttämättömiä. Puutarhaa on viime aikoina hyödynnetty entistä enemmän mm. yritysyhteistyössä.
  • Puutarhan koko Linnanmaalla on noin 160 000 m2. Kontinkankaan kampuksen arkkitehtikilpailun alue on 88 099 m2. Jo pinta-aloja vertaamalla voidaan todeta, että kasvitieteellinen puutarha kasvihuoneineen ei voi mahtua Kontinkankaalle; puutarhaa ei voi siirtää kerrostalon kerroksiin.
  • Näin ollen jää käytännössä kaksi vaihtoehtoa:
    1. Kasvitieteellinen puutarha kutistetaan ja siirretään. Tosin sellainenhan on jo Hupisaarilla, ihan kaupungin vieressä.
    2. Puutarhaa ei siirretä, jolloin yliopiston tavoittelema yhden kampuksen malli ei toteudu, vaikka Kontinkankaalle rakennettaisiinkin uutta.
  • Uuden Norssin tilojen rakentaminen Linnanmaalle on toinen esimerkki yliopiston ristiriitaisesta toiminnasta.
  • Samaan aikaan, kun yliopisto valmistelee muuttoa Linnanmaalta, niin se rakennuttaa uutta harjoituskoulua kampusalueen kulmaukseen, ihan lähelle kampuksen luentosaleja, kirjastoa, ruokaloita ja Linnanmaan opiskelija-asuntoja.
  • Opettajakoulutuksen suuri etu on se, että kävelyetäisyydellä harjoituskoulusta on monitieteinen yliopistokampus. Muutosta kärsisivät erityisesti opiskelijat.

Vaihtoehtojen vertailussa on tarkasteltava myös sitä, miten yliopiston käytettävissä olevat varat voitaisiin käyttää nykyisten kampusten kehittämiseen, tutkimuksen edellytyksiin ja opetuksen laatuun.