Valtuuston päätös 28.2.2022

Linnan­maata tulee kehittää Oulun yliopiston pääkampuksena

Oulun kaupunginvaltuusto teki 28.2.2022 otsikon mukaisen linjauksen. Se on tärkeä lähtökohta kampuskehittämiseen liittyvään maankäyttöön.

Yliopiston hallitus kuitenkin valitsi 25.11.2025 jatkoselvityksen pohjaksi yhden uuden kampuksen skenaarion Kontinkankaalla. Kyse ei ollut lopullisesta muutto- tai investointipäätöksestä.

Yliopiston hallituksen kokous 12/2025, linkki kyseiseen pöytäkirjaan: 202575882.PDF

Linnanmaan kehittäminen pääkampuksena on kaupungin linjauksen mukainen vaihtoehto. Se on pidettävä aidosti mukana jatkosuunnittelussa, eikä Kontinkankaan skenaarion valintaa tule käsitellä ennalta ratkaistuna päätöksenä.

Yliopiston valinta, eli skenaario 1 käynnisti jatkoselvityksen, mutta se ei sellaisenaan ratkaissut lopullista toteutusta, investointia tai muuton toimeenpanoa. Skenaarion rahoituspohja ei ole selvillä. Yliopiston perusrahoitus pohjautuu opetusministeriön kanssa tehtävään tulossopimukseen, joten hankkeeseen käytettävien yhteiskunnan varojen suuruus on julkistettava.

Maankäytön suunnittelusta vastaa Oulun kaupunki, eikä yliopisto voi itse ratkaista mitä Kontinkankaalle voidaan kaavoittaa ja rakentaa. Toteutettavuus riippuu muun muassa voimassa olevista kaavoista, tarvittavista kaavamuutoksista, maa-alueiden hallinnasta, liikenteestä ja pysäköinnistä. Vaikka osan Kontinkankaan alueesta omistaakin Pohde, niin kaupungille aiheutuu isoja välittömiä ja välillisiä kustannuksia mm. kaupungin vastuulla olevasta infrasta ja uusista opiskelija-asunnoista.

Valtuuston päätöksen sanamuodossa ei oteta kantaa mihinkään uuteen sijoituspaikkaan, vaan se ilmaisee kaupungin tavoitteen yliopiston pääkampuksen kehittämiseksi edelleenkin Linnanmaalla.

Linjauksen huomioon ottaminen tukee ennakoitavaa ja pitkäjänteistä kaupunkisuunnittelua, sekä vahvistaa luottamusta Linnanmaan kehittämiseen. Kaupungin on arvioitava vaihtoehtoja itsenäisesti koko Oulun pitkän aikavälin maankäytön, talouden, palvelujen ja kaupunkirakenteen näkökulmasta.

 

(**) Joidenkin julkisuudessa näkyneiden uutisten sanamuodoista on asiaa tarkemmin tuntematon saattanut saada sellaisen käsityksen, että muuttopäätös olisi tehty. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole.