Ensimmäisessä lukuvuoden avajaispuheessaan 1959 rehtori Pentti Kaitera totesi, että epäilyksiä Oulun yliopiston perustamisen suhteen on esitetty siksi, että näin kauas pohjoiseen ei saada päteviä opettajavoimia eikä riittävästi oppilaita.
Ennen päätöstä Oulun yliopistosta, eteläsuomalaisia piti vakuuttaa eri tavoin siitä, että Oulu on tosissaan yliopistoasiassa. Oulun Korkeakouluseura tilasi Alvar Aallolta Koskikeskus-suunnitelman 1950-luvun puolivälissä. Käydyssä perusteellisessa keskustelussa yliopiston sijainnista todettiin, että yliopisto ei sovi Koskikeskukseen. Ainolan puisto haluttiin varata kaikkien oululaisten virkistysalueeksi. Pitkän harkinnan ja väännön jälkeen päätettiin sijoittaa yliopisto Linnamaalle.

Oulun yliopiston argumenteissa asiaa on tarkasteltu tilastrategisena kysymyksenä. Linnanmaan kampuksen vanhat osat ovat 50 vuotta ja uusimmat osat, kuten päärakennus, ovat 20 vuotta vanhoja. Nykyiset tilat eivät häviä minnekään, jos uudet rakennetaan.

Oulun yliopiston rakentamisen lähtökohtana on ollut kehyssuunnitelmasta lähtevä kaavoituksellinen idea, ei yksittäinen rakennus. Suunnitelmaa on viiden vuosikymmenen kuluessa kehitetty johdonmukaisesti alkuperäisistä lähtökohdista sekä yliopisto-opetuksen käsin. Pitkä prosessi näkyykin yliopiston rakennusvaiheiden arkkitehtuurissa.
Edelleen pätee, mitä rehtori Kaitera 1959 sanoi: ”Oulun yliopiston perustaminen on siitä tärkeä osoitus, jolloin Pohjois-Suomi ei enää ole kohtalo, jota on paettava, vaan kutsumus, joka antaa ei vain paikallisia tai kansallisia vaan yleismaailmallisia ja yli vuosisatojen ulottuvia elämäntehtäviä.